olisi nyt viimeinkin yrittää kaventaa itseään. Olen kyllästynyt kaikkiin ruokavalioihin, joissa pitää punnita tai laskea tai vahdata jotain. Karppiruoka on ihanaa, mutta karpatessa alkaa tehdä mieli kaikkea kiellettyä ja sitten sitä lipsuu niin herkästi siihen tavalliseen ruokavalioon...

Viime yönä syntyi siis suunnitelma tälle vuodelle, ja en meinannut saada unta kun suunnittelin uusia elämänohjeitani:

1. Arvosta itseäsi enemmän.
2. Syö vähemmän, älä ahmi.
3. Syö jokaisella aterialla tuoreita kasviksia.
4. Liiku joka päivä ulkona ainakin puoli tuntia.
5. Älä valehtele itsellesi.
6. Jokaisesta 10 kg pudotuksesta saat palkita itsesi.

Aamulla piti nousta jo aikaisin, mutta puoli kahdelta sain sitten itseni ylös. Kauheasti ei ole reippailtu tänään, mitä nyt kävin kaupassa, mutta päätin että uskaltaudun vielä ainakin puolen tunnin, mielellään lähemmäs tunnin lenkille. Tuntuu siltä, että voisi mennä lenkille jo nyt, vaikka juuri söin, sillä en ahtanut itseäni ähkyyn asti.

Päivällä kiinnitin koneen työpöydälle pienen vaaleanpunaisen muistilapun, josta uudet ohjeeni löytyvät. Niin, ja yöllä siis tuli mieleen, että jos saan tuon ekan(kin) 10 kg tiputettua niin hankin joko uuden tatuoinnin tai kuitu/villarastat. <3