"Kukaan aikaa lahjomaan ei käydä voi milloinkaan."

Vaikka tekisi mieli kirjoittaa siitä kuinka hukun kirjoihin enkä uskalla katsoa mitä eteisen nurkassa nököttävässä laatikkopinossa on (äiti toi tänään loput tavarani lapsuudenkodistani, josta tulee parin viikon päästä "äijäparkki"), niin en koe tarpeelliseksi mussuttaa siitä tämän enempää.

Sen sijaan omistan tämän hetken Kirill Babitzinin muistolle. Sytytän mieleeni kynttilän, kuuntelen tätä kappaletta (kts. otsikko) muutaman kerran, kunnes se käy liian sietämättömäksi. "Hetki lyö, riittänyt ei yö"

Ei väliä sillä kuinka iskelmää tai poppia tai aikuisrokkia Kirka teki, hänellä oli ja on yhä silti iso paikka suomalaisessa musiikissa. Kirka oli ensimmäisiä rokkareita, joita kuuntelin lapsena.

Hyvää matkaa sinne jonnekin.