Päivät jatkavat vierimistään pysähtymättä, vaikka minusta tuntuukin, että kuljen jatkuvasti jälkijunassa tai yritän tavoittaa jotain joka meni jo puoli tuntia sitten.
Väsymys, ärtymys, alakulo. Minua väsyttää tämä rytmi, nämä rutiinit, tämä asunto, joka alkaa suursiivouksenkin jälkeen kolmessa päivässä muistuttaa kaatopaikkaa. Oma saamattomuus, toisen saamattomuus, kun päivien tiskit vyöryvät keittiössä jokaisella pöytätasolla.
Yhdeksänkin tunnun yöunien jälkeen ei aamulla olisi houkuttanut nousta. Ihmettelin, miten asunnossa oli melkein tukahduttavan lämmin, jopa akkusysteemin tuuletin pauhasi ajatusteni yli, kun istuin vessassa selaamassa MikroBittiä.
Väsymys ei estänyt minua innostumasta hetkeksi. Pesin mustan kahvimukini, kaadoin siihen kahvin ja maidon, hieman sokeria, ja asettelin sen sitten kannettavani kanssa aamuiseen valoon. Otin kuvia ja vietin liian kauan aikaa harjoitellen GIMPin käyttöä. Alkoi olla kiire, vilkaisin ulkolämpömittaria ja meinasin huutaa - samalla tajusin, miksi asunnossa oli niin kuuma, kun pakkanen oli sulkenut lämmön sisälle. Pikainen vaatteidenvaihto ja villasukkien etsintä, postien keräys eteisen lattialta ja reipas lähtö.
Ulko-ovella melkein 25 asteen pakkanen löi kasvoille ja jäädytti nenän limakalvot. Sormenpäitä alkoi palella heti, vaihdoin jatkuvasti tupakkaa pitelevää kättä, kun puskin kylmän ilman lävitse pysäkille.
Koululla väsymys sitten iski takaisin. Silmät eivät pysyneet auki väkivallatta, tunnilla kaikki muu tuntui mielenkiintoisemmalta kuin kirjasto-ohjelman koodaus. Pari tuntia, sitten äkkilähtö bussille - ehdin kuin ehdinkin 27:an, jossa kuuntelin muutaman pissiksen karkinmässäystä ja ulkopuolisten ihmisten haukkumista.
Kotona tein uuden taustakuvani loppuun ja kulutin aikaa katsomalla toisella silmällä televisiota ja lukemalla ihmisten blogeja. Poistuin koneelta ainoastaan tehdäkseni liian monta lämmintä tonnikalavoileipää. Silmäluomet painavat edelleen kuin lyijy, tekee mieli kahvia, mutta maitoa tulee vasta hetken päästä. Tekee mieli mennä nukkumaan, mutta tällä rytmillä ei ole varaa päiväuniin.
Elämäänsä ja työhönsä kyllästyneen kuuloinen lehtikaupustelija soitti, sama numero on yrittänyt tavoittaa minua pari päivää. Voisikohan sen puhelinmyyntikiellon tehdä netissä...
Väsymys, ärtymys, alakulo. Minua väsyttää tämä rytmi, nämä rutiinit, tämä asunto, joka alkaa suursiivouksenkin jälkeen kolmessa päivässä muistuttaa kaatopaikkaa. Oma saamattomuus, toisen saamattomuus, kun päivien tiskit vyöryvät keittiössä jokaisella pöytätasolla.
Yhdeksänkin tunnun yöunien jälkeen ei aamulla olisi houkuttanut nousta. Ihmettelin, miten asunnossa oli melkein tukahduttavan lämmin, jopa akkusysteemin tuuletin pauhasi ajatusteni yli, kun istuin vessassa selaamassa MikroBittiä.
Väsymys ei estänyt minua innostumasta hetkeksi. Pesin mustan kahvimukini, kaadoin siihen kahvin ja maidon, hieman sokeria, ja asettelin sen sitten kannettavani kanssa aamuiseen valoon. Otin kuvia ja vietin liian kauan aikaa harjoitellen GIMPin käyttöä. Alkoi olla kiire, vilkaisin ulkolämpömittaria ja meinasin huutaa - samalla tajusin, miksi asunnossa oli niin kuuma, kun pakkanen oli sulkenut lämmön sisälle. Pikainen vaatteidenvaihto ja villasukkien etsintä, postien keräys eteisen lattialta ja reipas lähtö.
Ulko-ovella melkein 25 asteen pakkanen löi kasvoille ja jäädytti nenän limakalvot. Sormenpäitä alkoi palella heti, vaihdoin jatkuvasti tupakkaa pitelevää kättä, kun puskin kylmän ilman lävitse pysäkille.
Koululla väsymys sitten iski takaisin. Silmät eivät pysyneet auki väkivallatta, tunnilla kaikki muu tuntui mielenkiintoisemmalta kuin kirjasto-ohjelman koodaus. Pari tuntia, sitten äkkilähtö bussille - ehdin kuin ehdinkin 27:an, jossa kuuntelin muutaman pissiksen karkinmässäystä ja ulkopuolisten ihmisten haukkumista.
Kotona tein uuden taustakuvani loppuun ja kulutin aikaa katsomalla toisella silmällä televisiota ja lukemalla ihmisten blogeja. Poistuin koneelta ainoastaan tehdäkseni liian monta lämmintä tonnikalavoileipää. Silmäluomet painavat edelleen kuin lyijy, tekee mieli kahvia, mutta maitoa tulee vasta hetken päästä. Tekee mieli mennä nukkumaan, mutta tällä rytmillä ei ole varaa päiväuniin.
Elämäänsä ja työhönsä kyllästyneen kuuloinen lehtikaupustelija soitti, sama numero on yrittänyt tavoittaa minua pari päivää. Voisikohan sen puhelinmyyntikiellon tehdä netissä...
Kommentit