Nähdä metsä puilta, hopeareunus joka pilvellä.
Enkä minä halua nähdä kliseitä.

Tuuli takertuu hiuksiin, laukkuun, takkiin
repii kuulokkeet korvilta ja ulvoo kieltä, jota en halua kuulla
tunkee luomien alle hiekkaa joka
muuttuu öljyksi, ei anna avata silmiä kunnolla.

Kuunnella illat läpeensä vihaisen tuulenhengen mekastusta
paiskoo kattoa, potkii ikkunoita
kuinka siinä voisi rauhoittua, nukkua, levätä.

Minä karkotan ihmisiä luotani kuin tuuli,
minun ajatukseni ovat liian vahvoja, liian suoria
enkä voi olla hiljaa.

Hiljaa - kuin silloin kun ajattelin, että jos olen hiljaa, se kaikki loppuu
jos en sano mielipidettäni, minua ei voida arvostella

kuinka väärässä olinkaan.