Hymy piirtyi kasvoille hitaasti mutta varmasti, kun astuin koulurakennuksesta pakkaseen ja kävelin kohti pysäkkiä.

Bussissa hymyilin teinityttöjen jutuille. Hymyilin auringolle, joka lämmitti korvaani ja yritti osua silmääni. Hymyilin kotona odottavalle ruualle ja leipomisoperaatiolle. Hymyilin Prinsessa Itkupillin ikkunalle. Hymyilin Tampereen yhteistariffiliikenteen uudelle logolle ja samalla TKL:n logolle. Hymyilin ihmisten pukeutumiselle. Hymyilin Las Palmasille. Hymyilin Hämeenpuistossa ulkoilutettavalle koiralle. Ja hississä hymyilin jopa omalle peilikuvalleni.

Ja kaikkein eniten hymyilin itselleni, teolle jota en koskaan olisi uskonut kykeneväni tekemään, ja joka kuitenkin oli helpompaa kuin kuvittelin. Hymyilin ohjelmoinnin opettajan kurssin päätteeksi minulle lausumille sanoille, jotka melkein saivat jo liikuttumaan.

Pitkästä aikaa on olo, että kaikki järjestyy. Siksi minua hymyilyttää.